keskiviikko 19. joulukuuta 2012

8.


Moi!

Junnutkin valmistautuvat MM-tapahtumaan! 

Junioreille järjestetään oma kansainvälinen seminaari (eli leiripäivä) MM-tapahtuman yhteydessä samaan aikaan aikuisten seminaarin kanssa. Seminaarit pidetään torstaina 1.8.2013. Pääopettajana junnujen seminaarissa toimii muun muassa ruotsalainen Mikael Jansson 7.dan ja lisäksi junioreita käy tervehtimässä kansalliset ja kansainväliset taidohuiput.

Juniorit pääsevät tietenkin myös kisaamaan MM-tapahtuman yhteydessä järjestettävissä ystävyyskilpailuissa. Valkovöisille, mon-merkkiläisille ja raitavyöläisille junnuille kilpailumuoto on Taido trick track for Kids ja värilliset vyöt pääsevät mittelemään taitoja iästä riippuen hokeissa ja jissenissäkin.

Taido trick track for Kids on uusi junnujen kisailumuoto ja se sai tulikasteensa UniDojo Openissa la 1.12.2012 Helsingissä. Kilpailumuoto on kehitetty tukemaan lasten liikunnallisten yleistaitojen kehittymistä, kun ollaan vielä harrastuksen alkuvaiheessa. Katso miltä trick track –pilotti näytti: https://www.facebook.com/photo.php?v=10151342486024274 Varsin vauhdikasta menoa siis! Joulun jälkeen ohjeistukset lähtevät taidomaihin video-opasteineen, jotta pienet taidokat ympäri maailmaa pääsevät radan lumoihin ja harjoittelemaan MM-tapahtumaa varten!
 

Lisäksi edellisessä blogikirjoituksessa mainittu tatamihaaste on selätetty! 206 kpl. tatamia vapautuu aikidoleirin käytöstä sunnuntaina 28.7. eli muutamaa päivää ennen MM-tapahtuman alkua. Tähdet osuivat siis kohdilleen ja tämä voi vain ennakoida onnistumista muillakin rintamilla!  :)
 
 


 
Juniors are important for us all and that’s why there is a special WTC-seminar for children. One of the main instructors will be Mikael Jansson sensei 7th dan from Sweden!
Children can also compete in International Friendship Games. There are hokei events for 7 years and up (no belt limitation) and jissen events for 13 years and up (4kyu->). Both for boys and girls.
But there is something new as well!

Childhood is the key time for learning sport skills and Taido trick track for Kids is all about that physical development should be fun. Practicing just hokei or kihongi can be sometimes quite frustrating to both – the teacher and the pupils. Finnish Taido Association has created a new belt system for kids under 12 years old. Focus in the new system is on developing the motor skills.
The main idea in both Taido trick track for Kids as well as in new belt system is to enhance the foundation of physical and sport skills which eventually enable more complex and demanding performances.
Physical development consists of two major components: physical fitness and motor skill development. Physical fitness includes strength, endurance, flexibility and body composition. Motor skills include locomotion (running, walking, jumping, hopping), manipulation (throwing, kicking, catching, bouncing), and stability (bending, twisting, rolling, dodging).
Taido trick track for Kids was introduced in UniDojo Open Taido Competition 1st of December in Helsinki. It looked like this: https://www.facebook.com/photo.php?v=10151342486024274. It was great fun!
In WTC-event there is no belt limitation for attending to trick track. The maximum age participating on this event is 12 years.
After the New Year all Taido countries will receive instructions about Taido trick track for Kids and how to practice it for becoming WTC2013 Event. Also video will be attached.
Taido juniors – You are very welcome to Finland!
 
-Mimmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti